Puhveliturnauksen valloitti Kokkolan Tero Kiviaho

Joni Ahola
12.10.2014

Tero Kiviaho Kokkolan Karoliina
Tero Kiviaho Kokkolan Karoliina
Kari Tunturi Oulun Biljardikerho
Kari Tunturi Oulun Biljardikerho

Kahdeksalta sunnuntai-iltana pelattu Puhveliturnauksen finaali on päättynyt Kokkolan Tero Kiviaho selkeään 60-11 voittoon Oulun Kari Tunturista. Turnauksen kolmanneksi pelasi Hyvinkään Pasi Kulmala ja neljäs sija rankingin kärkimiehelle Porvoon Tomi Lepistölle joka teki turnauksen pisimmän sarjan (42) kahdesti.

Kaisakauden seitsemänteen RG-kilpailuun Puhveliturnaukseen osallistui 45 pelaajaa. PVK pystyi järjestämään turnauksen omalla Puhveliklubillaan ja toisella salillaan Lassilassa niin, että pääkallopaikalla oli 29 pelaajaa (3 pöytää) ja Lassilassa 16 pelaajaa (2 pöytää). Kolme ensimmäistä kierrosta pelattiin omilla kaavioillaan, mutta neljännestä kaaviot yhdistettiin.

Lassilassa RG-kärki Porvoon Tomi Lepistö leiskautti kisojen pisimmän sarjan, kun hän teki kolmannella kierroksella 42 pisteen pötkön Helsingin Mika Poikolaista vastaan. Olosuhteet eivät Lassilassa kuitenkaan olleet turnauksessa ihan viimeisen päälle ja järjestäjiltä oli jäänyt hieman vaiheeseen pelipaikan valmistelut. Ottelut saatiin kuitenkin hyvässä aikataulussa pelattua ja enemmänkin olisi pelejä ehtinyt lauantaina selkeästi pelata. Tämä näkyi sitten sunnuntaina, kun loppupelit menivät ennakkoarvioita hieman myöhemmäksi.

Kuusi pelaajaa pelasi itsensä seitsemännelle kierrokselle. Lepistö jatkoi RG-listan piikkipaikalla vakuuttavasti voittamalla kuusi ensimmäistä ottelua, mutta kauden molemmat osallistumansa kilpailut voittanut Pasi Kulmala antoi huippuottelussa Lepistölle piikin lukemin 60-37. Seitsemännellä kierroksella taistelivat yhteen myös puhtaalla olleet kokeneet pohjoisen pelaajat Kokkolan Tero Kiviaho ja Oulun Kari Tunturi. Kuuden joukossa olivat myös Etelä-Suomen pelaajat, kovaa comebackiä edelleen RG-taistojen kärkiotteluihin haluava HBK:n Jari Teittinen ja hieman yllättäen upeat kilpailut pelannut Hyvinkään Kari Pollari.

Seitsemän kierroksen jälkeen Kokkolan Tero Kiviaho oli ainut puhtaalla jäljellä oleva pelaaja, kun hän voitti Kari Tunturin tiukan trillerin jälkeen 60-52. Helsingin Jari Teittinen joutui tyytymään viidenteen sijaan hävittyään Tomi Lepistölle ottelun 34-60. Kari Pollari päätyi kuudennelle sijalle, kun hän oli pudonnut Pasi Kulmalalle rankkareiden jälkeen 17-55. Ottelu oli siitä erikoinen, että peliaika päättyi tilanteessa 17-7, Pollarin hyväksi. Pasi iskee kuitenkin kahdeksan kaisaa rankkareissa Karin nollaa vastaan eikä aivan saa peliä poikki, mutta kuitenkin selkeään voittoon.

Lue tarkemmat tiedot peleistä: http://keskustelu.biljardiverkko.fi/viewtopic.php?f=3&t=13738

Kahdeksannen kierroksen pelin pääsi pelaamaan neljä pelaajaa. Tero Kiviaho KoKa (puhtaalla), Tomi Lepistö PPK, Kari Tunturi OBK ja Pasi Kulmala HyvBK. Tomi Lepistö näytti ottavan omassa ottelussaan ohjat käsiin heti alussa, kun hän teki melko alkuvaiheessa toisen kerran 42 pisteen sarjan  ja nyt vastassa oli puhtaalla ollut Tero Kiviaho. Pieni jäätyminen kuitenkin edesauttoi kokeneen Kiviahon nousumahdollisuudet ja hän nousikin ottelussa vielä aivan loppumetreille. Lepistö kuitenkin voitti ottelun vielä 60-48 antaen myös Kiviaholle piikin.

9. kierroksen avauspelissä Kari Tunturi ja Pasi Kulmala ottivat toisistaan mittaa erittäin vähäpussitteisessa ottelussa. Kulmala joutui nimittäin toisen kerran peräkkäin lähtemään rankkareille, kun mittari näytti vasta vaivaiset seitsemän pistettä. Tunturilla ei ollut juurikaan enempää, sillä hänelläkin oli kasassa vasta 14 pistettä ennen rankakreita. Tunturi pystyi pitämään rankkareissa koko ajan Kulmalan takanaan ja yhdeksännellä rankkarikierroksella Tunturi oli voittanut ottelun lukemin 60-49.

Tero Kiviaho selvitti tiensä edellisestä tappiosta huolimatta finaaliin ja semifinaalissa joutuivat pelaamaan Kari Tunturi ja Tomi Lepistö jotka olivat enää kolme jäljellä olevaa pelaajaa. Lepistö ei pystynyt estämään kokeneen Tunturin matkaa kohti finaalia vaan taipui ottelussa 40-60 ja päätyi lopulta neljännelle sijalle, kun tappiopisteiden turvin Pasi Kulmala nappasi kolmannen sijan.

Finaalissa kohtasivat turnauksessa toistamiseen pelanneet Kokkolan Tero Kiviaho ja Oulun Kari Tunturi. Kiviaho oli finaalissa ylitse muiden ja kukisti Tunturin todella selkeästi lukemin 60-11. Kiviaholle kauden ensimmäinen voitto ja nappasi myös kiinnityksen loppumetreillä ensi viikon Antti Saaren eliittikilpailuun.

18.10.2014 pelattava Antti Saaren eliittikilpailu järjestetään 24 pelaajan toimesta ja siitä lisätietoja: http://keskustelu.biljardiverkko.fi/viewtopic.php?f=3&t=13570&p=182771#p182771

Puhveliturnaus päättyi onnellisesti pohjoisen pelaajien osalta, mutta kokonaisuutena kilpailunjohto ei näissä kilpailuissa aivan onnistunut, sillä lauantaina Lassilan osuudessa ja sunnuntaina pääkallopaikalla Haagassa ilman lajipäällikkö Tuomas Komin avustusta kilpailunvedossa, itse puhveliturnaus olisi kärsinyt todella pahasti niin kisanvedon kuin tulospalvelun osalta. Tietynlainen kokemattomuus paistoi selkeästi koko seuran toiminnassa eikä tällä kertaa selvitty turnauksesta puhtain paperein.

 

Kaisa RG7 Puhveliturnaus 11.-12.10.2014 Lopputulokset:

       
1 Kiviaho Tero KoKa 8 / 528 14
2 Tunturi Kari OBK 8 / 543 13
3 Kulmala Pasi HyvBk 7 / 506 11
4 Lepistö Tomi PPK 7 / 497 10
5 Teittinen Jari HBK 5 / 380 7
6 Pollari Kari HyvBk 5 / 336 7
7 Laine Kim EBK 4 / 313 6
8 Rokkanen Sami SaiBi 4 / 268 6
9 Rautiainen Marko Play 3 / 276 4
10 Hirvonen Miikka HyvBk 3 / 271 4
11 Laine Hannu IBK 3 / 261 4
12 Hänninen Juho MSC 3 / 238 4
13 Pihlastie Ville-Valtteri I-HBS 3 / 219 4
14 Komi Tuomas EBK 3 / 208 4
15 Kovalainen Jouko PVK 2 / 210 3
16 Koponen Markku HSK 2 / 183 3
17 Muurimäki Tuomas PVK 2 / 177 3
18 Juola Mika OBK 2 / 161 3
19 Poikolainen Mika I-HBS 2 / 158 3
20 Heinonen Kari PVK 2 / 156 3
21 Mäkinen Santeri I-HBS 2 / 151 3
22 Manninen Jori PVK 2 / 150 3
23 Kankare Lasse PVK 1 / 167 2
24 Laitila Juha HyvBk 1 / 162 2
24 Kärnä Matti EBK 1 / 162 2
26 Ruotsi Pekka PVK 1 / 152 2
27 Tainio Jarmo PVK 1 / 136 2
28 Meronen Valtteri PVK 1 / 126 2
29 Puustinen Vesa EBK 1 / 114 2
30 Ritari Jouni PVK 0 / 96 1
31 Nuutinen Mauno Duckpool 0 / 92 1
32 Kalliomäki Pentti EBK 0 / 85 1
32 Tainio Tatu Duckpool 0 / 85 1
34 Rantanen Pauli HBK 0 / 74 1
35 Larinen Simo EBK 0 / 63 1
36 Hämäläinen Matti PVK 0 / 61 1
37 Heikkinen Jouna EBK 0 / 59 1
37 Kontio Jukka EBK 0 / 59 1
39 Ijäs Markku HyvBk 0 / 42 1
40 Vainikka Mika LK 0 / 40 1
41 Heikkinen Pertti PVK 0 / 38 1
41 Piilola Aleksanteri Duckpool 0 / 38 1
43 Pihlastie Kalle-Petteri I-HBS 0 / 36 1
44 Lämsä Seppo OBK 0 / 34 1
45 Thoménius Kari HBK 0 / 15 1