Puhveliturnauksen mestariksi Helsingin Ville Pasanen

Joni Ahola
27.10.2013

Ville Pasasen 28:s RG-finaali päättyi hienoon voittoon, vaikka vastustaja oli puhtaalla. Kaisan RG-Voittajaksi Ville Pasanen on pelannut urallaan itsensä peräti 21 kertaa.
Ville Pasasen 28:s RG-finaali päättyi hienoon voittoon, vaikka vastustaja oli puhtaalla. Kaisan RG-Voittajaksi Ville Pasanen on pelannut urallaan itsensä peräti 21 kertaa.
Imatran Janne Stenberg voitti kauden toisen RG-kilpailun sillä hän oli ykkönen Kotka Openissa syyskuussa. Ilman Ville Pasasen huippuvirettä finaalipeleissä kauden toinen voitto olisi ollut tosiasia.
Imatran Janne Stenberg voitti kauden toisen RG-kilpailun sillä hän oli ykkönen Kotka Openissa syyskuussa. Ilman Ville Pasasen huippuvirettä finaalipeleissä kauden toinen voitto olisi ollut tosiasia.

Ritz-Clubin Ville Pasanen pelasi upeat finaaliottelut puhtaalla vastassa ollutta Janne Stenbergiä vastaan. Finaalissa lukemat 60-11 ja 60-18 kahdessa pikaottelussa toi Pasaselle Puhveliturnauksen mestaruuden ja uran 21:s RG-voiton.

Kauden kuudes RG-kilpailu pelattiin Helsingissä täysin uudessa Puhveliklubin hienossa pelipaikassa. Apusalina toimi PVK:n toinen, ennestään kaikille tuttu pelipaikka Lassilassa. Yhteensä kisoissa oli käytössä viisi pöytää ja kun mukaan tuli 41 pelaajaa niin turnauksen 4 ensimmäistä kierrosta pelattiin hyvässä aikataulussa läpi 1. pelipäivän aikana lauantaina.

Ensimmäisen pelipäivän tehokkaimmat pelaajat olivat Janne Stenberg, Petri Pohjola, Ville Pasanen ja Jarno Ahola jotka selvittivät tiensä sunnuntaille toiseen pelipäivään puhtaalla pelillä. Piikillä olivat mukana myös Kari Puuska, Janne Helanto, Juha Tondi, Jori Manninen, Pasi Mettälä, Ville-Valtteri Pihlastie, Juha Laitila ja Tuomas Komi joka oli vastannut lauantain pisimmästä sarjasta 38 pisteen pötköstä avauskierroksella.

5.kierros
Kari Puuska - Janne Stenberg 29-60
Petri Pohjola - Janne Helanto 60 - 0
Juha Tondi - Tuomas Komi 14-60
Jori Manninen - Pasi Mettälä 60-55
Ville Pasanen - Jarno Ahola 60 - 33
Ville-Valtteri Pihlastie- Laitila 32- 60

6.kierros
Petri Pohjola - Kari Puuska 60 - 48
Jori Manninen - Janne Stenberg 51-60
Jarno Ahola - Tuomas Komi 60-50
Juha Laitila - Ville Pasanen 42-60

Seitsemännen kierroksen alkaessa mukana oli enää neljä pelaajaa, kun Petri Pohjola oli pudottanut legendaarisen Kari Puuskan tiukan pelin jälkeen. Kaapo oli johtanut ottelua jo 45-6, mutta Peten tauon jälkeen ote siirtyi kokonaan Mr. Pyramidille ja hän nousikin takaa tasoihin ja ohi tekemällä huikean partin lyömällä kaisan kolme vallia keskelle keskipilkulta. Pohjola neljän joukkoon puhtaalla pelillä.

Upean kotikisan pelasi myös PVK:n Jori Manninen joka taisteli upeasti erittäin kovaa Janne Stenbergiä vastaan ollen pikkuisessa johdossa koko pelin ajan. Loppumetreillä kuitenkin Stenberg meni ratkaisevasti ohi ja voitti pelin 60-51 vain n. 20min ottelussa. Myös Stenberg neljän joukkoon puhtaalla pelillä.

EBK:n seurakaverit Jarno Ahola ja Tuomas Komi ottivat mittaa toisistaan. Molemmilla oli piikki alla. Peli alkoi tasaisesti aina neljäsosaparttiin asti, mutta sitten Jarno otti pelin hallintaan ja nousi jo ratkaisevan tuntuisesti 50-16 johtoon. Tuomas Komi on tehnyt turnauksessa upeita sarjoja ja nousi nytkin taistellen aina 57-50 kavennukseen asti. Jackson ei kuitenkaan romahtanut vaan piti johdon loppuun asti lähes tunnin ottelussa ja meni neljän joukkoon jatkoon piikillä.

Edellisellä kierroksella Jarnolle piikin antanut Ville Pasanen kohtasi Hyvinkään Juha Laitilan kuudennella kierroksella. Ensimmäinen kolmannes meni tasoihin 20-20, mutta Pasasen tauon jälkeen ote siirtyi hänelle joka piti loppuun asti lukemin 60-42. Pasanen neljän joukkoon puhtaalla pelillä.

7.kierros
Janne Stenberg - Ville Pasanen 60 - 42
Jarno Ahola - Petri Pohjola 60 -52

Seitsemännen kierroksen alkaessa oli enää neljä pelaajaa mukana joista peräti kolme oli puhtaalla. Puhtaalla olleet Janne Stenberg ja Ville Pasanen taistelivat puolen tunnin mittaisen väännön tasaisissa merkeissä. Stenberg johti 18-0, mutta oli hieman myöhemmin 20-38 perässä. Tauolle mentiin Pasasen toiveesta tilanteessa 35-38  jonka jälkeen peliä hallitsi Stenberg vieden pelin lopulta nimiinsä 60-42.

Toinen seitsemännen kierroksen pelipari käytiin vuoden 2005 SM-finalistien kesken, kun Jarno Ahola ja Petri Pohjola ottivat mittaa toisistaan. Lennokas reilu 20 minuutin ottelu meni tasaisesssa pussitustykityksessä tilanteeseen 45-46 jonka jälkeen Ahola otti tauon. Tiukat loppurutistukset löytyi Jacksonille tauolta ja hän pystyi antamaan Pohjolalle piikin lukemin 60-52. Näin kaikki neljä pelaajaa jatkaa matkaa myös 8. kierrokselle jossa Janne Stenberg on ainoa puhtaalla oleva.

8.kierros
Janne Stenberg - Jarno Ahola 60 - 39
Petri Pohjola - Ville Pasanen 29 - 60

Kahdeksannella kierroksella Stenberg ja Ahola ottivat mittaa toisistaan. Jannen kova vire jatkui ja hän meni alussa heti 24-9 johtoon ja muutaman välitaistelun jälkeen Jannen johto oli jo 53-16. Jarno ei päässyt tauon jälkeen peliin mukaan riittävästi, vaikka Jannella meni kertaalleen omatkin kaisasta pussiin. Peli päättyi Stenbergille 60-39 ja hän selvitti tiensä puhtaalla finaaliin.

Toisessa semifinaalissa pelasivat Petri Pohjola ja Ville Pasanen. Peli oli alusta pitäen täysin Pasasen hallintaa. Pohjola otti tauon tilanteessa 5-23, mutta ei auttanut mitään vaan Pasanen iski tauon jälkeen jo 8-54 johtoon ja lopulta voitti ottelun 29-60. Pasanen finaaliin Stenbergiä vastaan jolta hän on saanut piikin aikaisemmin.

9.kierros (Stenberg puhtaalla)
Ville Pasanen - Janne Stenberg 60 - 11

Ville Pasanen oli täysin omaa luokkaansa ns. 1. finaalissa, kun hän kukisti puhtaalla olleen Janne Stenbergin murskalukemin 60-11. Pasanen teki 20min kestäneessä ottelussa myös turnauksen pisimmän sarjan, 42 pistettä.

FINAALI
Ville Pasanen Ritz - Janne Stenberg IK 60 - 18

Toinen finaali alkoi myös Pasasen komennossa sillä hän siirtyi heti alussa 14-0 johtoon. Stenberg sai tehtyä perään 12 pistettä, mutta Pasanen jatkoi loistavia otteitaan ja oli nopeasti jo 12-42 johdossa. Stenberg teki pahan kiksin hyökätessään punaiseen tilanteessa 18-42, jonka seurauksena Pasanen löi alle jääneen valkoisen keskelle ja perään kolme raakaa kaunista kaisaa vieden finaalin lukemin 60-18.

Kiitoksia paljon Puh.veli-klubille uudesta turnauksesta ja sen järjestämisestä. Samoin Turnauksesta oli mukavan alkeellinen, mutta reaaliaikainen tulospalvelu toiselta pelipäivältä palstalla jota oli kiva seurata. Samoin Live Stream oli laadukasta.

Kaisa RG6 Puhveliturnaus 26.-27.10.2013 (41 pelaajaa)
1. Ville Pasanen Ritz
2. Janne Stenberg IK
3. Petri Pohjola HyvBK
4. Jarno Ahola EBK