Ville Pasanen Simojoki Openin valtias

Joni Ahola
3.9.2017

Helsingin Ritz-Clubin Ville Pasanen ja Hämeenlinnan Biljardiseuran Marko Lindberg olivat murskaavia etenemällä kumpainenkin puhtaalla pelillä kauden kolmannen RG-kilpailun finaaliin. Hyvinkään biljardikerholla Mustassa Kasissa pelattu kilpailu käytiin läpi yhden päivän turnauksena ja Pasanen kukisti kolmiosaisessa finaalissa Lindbergin lukemin 60-12, 55-60, 60-19.

38 pelaajaa osallistui kauden kolmanteen kaisakilpailuun. Avauskilpailun finaalissa pelannut Ville Pasanen oli lähellä ratkaista turnausvoiton itselleen puhtaalla pelillä. Pasanen oli voittanut 1. finaaliin selkeästi, mutta toisessa finaalissa peli eteni rankkareille asti. Molemmat olivat yhden kaisan päässä voitosta, kun Lindberg iski ratkaisevan kaisan pussiin ja voittoon ja sai vietyä finaalin kontraerään. Pienen tauon jälkeen Pasanen nappasi kontraserään teikkausvoiton ja iski välittömästi aloituksesta 29 pisteen sarjan. Lindberg ei pystynyt tähän vastaamaan pelin edetessä ja Pasanen sai vietyä kontraerän selkeästi nimiinsä 60-19.

Turnauksen kolmanneksi pelasi Helsingin Olli Muotka. Hän hävisi viime kauden RG-kärkinimiin lukeutuvalle Tero Kiviaholle kolmannella kierroksella, mutta kampesi upeasti monta voittoa tämän jälkeen päihittämällä mm. aina Hyvinkäällä hyvin menestyneet Kim Laaksosen, Marko Makkosen ja Markku Ijäksen joka oli kisojen neljäs. Itä-Helsingin biljardiseuraa edustava Harri Korkiakoski yllätti varmasti monet pelaamalla upeasti kisojen viidenneksi.

Kaisa RG3 Simojoki Open 2.9.2017 HyvBK Hyvinkää

1 Pasanen Ville Ritz - 9/595
2 Lindberg Marko HBS - 8/511
3 Muotka Olli HBK - 6/433
4 Ijäs Markku HyvBK - 5/378
5 Korkiakoski Harri I-HBS - 5/340
6 Laaksonen Kim ABT - 4/309
7 Makkonen Marko HyvBK - 4/308
8 Laitila Juha HyvBK - 3/293
9 Kaikkonen Kimmo HyvBK - 3/285
10 Kiviaho Tero KoKa - 3/229
11 Hannukkala Jussi HyvBk - 3/203
12 Hyvärinen Niklas HBK - 2/214
13 Vainio Risto TBK - 2/197
14 Puuska Kari HBK - 2/176
15 Oinonen Mikko KLK - 2/169
16 Lounamaa Joonas EBK - 2/166
17 Martikainen Klaus IBK - 1/164
18 Riekkinen Miika HyvBK - 1/139
19 Wiss Janne CST - 1/130
20 Rantanen Pauli HBK - 1/126
20 Vatanen Esko SaBik - 1/126
22 Pohjanen Jukka SaBik - 1/123
22 Kaivonen Tero TAK - 1/123
24 Perä-Rouhu Ari TKS - 1/114
25 Mattila Nesto HBK - 1/111
26 Juslin Petja HyvBK - 1/110
27 Kalliomäki Pentti EBK - 1/108
28 Pollari Harri HyvBK - 1/107
29 Auvinen Arto JäKe - 0/98
30 Tainio Jarmo PVK - 0/82
31 Teittinen Jari HBK - 0/79
32 Pollari Kari HyvBK - 0/70
33 Thoménius Kari HBK - 0/68
34 Ylisuutari Tommi RB - 0/62
35 Leppiaho Markus JamP - 0/42
36 Saira Tero HyvBK - 0/35
37 Nuutinen Mauno PVK - 0/15
38 Hottola Janne IBK - 0/0
 

Pisin sarja: Marko Lindberg 41