Mikko Hämäläinen murskaen Rovaniemen turnauksen voittoon

Joni Ahola
3.4.2016

Rovaniemen Turnauksen finaalipari 2016: 2. Martti Korkala RBK (vas.) ja 1. Mikko Hämäläinen OBK. Mikko Hämäläiseltä varsin upea kilpailu, kun ainoastaan Rovaniemen menestynein pelaaja Kari Kallio pääsi yli puolen partin. Kaikki muut saivat tuntea Hämäläisen kovan pussitustaidon nahoissaan. Martti Korkalalta myös upea turnaus, kakkossija ja kisojen pisin sarja, 51.
Rovaniemen Turnauksen finaalipari 2016: 2. Martti Korkala RBK (vas.) ja 1. Mikko Hämäläinen OBK. Mikko Hämäläiseltä varsin upea kilpailu, kun ainoastaan Rovaniemen menestynein pelaaja Kari Kallio pääsi yli puolen partin. Kaikki muut saivat tuntea Hämäläisen kovan pussitustaidon nahoissaan. Martti Korkalalta myös upea turnaus, kakkossija ja kisojen pisin sarja, 51.

Yksi tuttu mies oli jälleen ylitse muiden - Mikko Hämäläinen, Oulun ykkösnyrkki pelasi Rovaniemen turnauksen voittoon lähes näytöstyyliin. Finaalissa näyttävä 44 pisteen parttisarja ja turnausvoitto puhtaalla pelillä ennen kakkoseksi tullutta RBK:n Martti Korkalaa. Kolmanneksi kisoissa tuli Oulun Biljardikerhon Kari Tunturi. Mikko Hämäläinen saavutti kauden kolmannen voittonsa ja nousi kokonaisRG-listalla jo kolmanneksi. Varsin vakuuttavaa jälkeä Hämäläiseltä sillä tämä oli vasta hänen kauden viides kilpailunsa ja hän on jokaisessa niissä ollut finaalissa.

Rovaniemellä pelattiin viikonloppuna kauden toiseksi viimeinen RG-kilpailu ennätyksellisen suurella pelaajamäärällä. Mukavasti jopa 54 pelaajaa osallistui turnaukseen joka on Rovaniemen RG-historian suurin osallistujamäärä koskaan. Myös puitteet olivat totutusti varsin kohdallaan ja yli puolia pöydistä pystyi seuraamaan netin välityksellä kotisohvilta. Jälleen hienoa työtä Rovaniemen kisajärjestäjiltä.

Rovaniemellä pelattiin 1990-luvulla kaksi RG-kilpailua vuosittain (Rovaniemen Avoimet & Bilikkikilpailu) ja näistä suurin osallistujamäärä oli 44 vuoden 1992 kilpailussa. Bilikkikilpailu vaihtoi nimeään Legenda Turnaukseksi vuonna 2000 ja tuolla nimellä Rovaniemen kauden ainoa RG-kilpailu tunnettiin vuoteen 2010 asti - parhaimmillaan 41 osallistujaa.

Vuonna 2011 Rovaniemen Turnauksena tunnettu RG-kilpailu keräsi vuonna 2014 jo lähes puolensadan verran pelaajia, kun 49 pelaajaa osallistui mukaan. Tänä vuonna meni sitten ennätys rikki ja nyt on Lapissa pelattu (Tornio mukaan laskettuna) kolme kertaa peräkkäin yli 50 pelaajan RG-kilpailu.

Kaisa on nykyisin kaikkea muuta kuin "kuoleva" laji. Onhan tälläkin kaudella kisojen pelaajakeskiarvo lähes 60 ja yli 300 pelaajaa käynyt RG-kisoissa, mukaan lukien muutama venäläispelaaja. Syksyllä järjestettävä Kaisan MM-kilpailu nostattaa taas kaisan suosiota ja näin kauden lopulla useat pelaajat taistelevat suorasta pääsystä MM-kisoihin eli RG-listan TOP32 paikkaa. RG-listan kärkipään pelaajilla on paljon panoksena sillä TOP5 pääsee käsiksi n. 4000 euron loppupottiin ja TOP24 sijoitetaan SM-alkukilpailuihin eri kierroksille.

On jo siis nyt odotettavissa, että Tampereen RG-kilpailu ensi viikonloppuna ja toukokuun SM-alkukilpailu Hyvinkäällä saattavat kerätä ennätyksellisiäkin lukemia pelaajamäärän osalta.

Rovaniemen turnauksen pelipaikkoja olivat Rovaniemen Kunnallisklubi (3 pöytää) ja Rovaniemen Biljardikerho (2 pöytää). 1. kierroksen tulossato oli värikästä. Kolmessa pelissä vastustaja jätettiin nollille ja parissa pelissä nähtiin lopussa draamaa, kun molemmat pelaajat olivat vain pallon päässä. Kierroksella oli myös kolme ottelua joissa molemmat pelaajat jäivät rankkareidenkin jälkeen alle puolen partin - lieköhän pöydät olleet todella tiukassa kunnossa? Pisin sarja avauskierroksella syntyi Oulun Henri Mäen kädestä, kun hän iski 33 pisteen sarjan Espoon Jukka Kontiota vastaan.

1. kierros tulokset
Gröhn Mika RBK 60 - Haataja Heikki OBK 25
Tunturi Kari OBK 60 - Kylmälä Jyrki OBK 20
Liimatta Auvo OBK 47 - Kangas Markku ToK 56v
Juola Mika OBK 59 - Kumpula Jouni RBK 60
Laurinolli Eemeli RBK 57 - Komi Tuomas EBK 60
Tondi Juha IBK 24v - Nguyen Nhu Hung RBK 19
Kaikkonen Raimo RKK 3 - Ronkainen Mika RBK 60
Peräntie Esa ToK 30 - Valkama Jaakko KeMK 60
Asikainen Petri KK-79 20 - Heikkinen Juha OBK 38v
Tuomilehto Rauno RBK 36 - Alaluusua Sampo RBK 60
Kontio Jukka EBK 35 - Mäki Henri OBK 60 (Mäki 33 sarja)
Kajanne Kari KeMK 0 - Koponen Markku HSK 60
Viitala Matti OBK 42 - Koskinen Arvi OBK 60
Laakso Risto RKK 60 - Vuori Matti RKK 0
Korkala Martti RBK 5 - Hämäläinen Mikko OBK 60
Verho Pekka EBK 12 - Pessa Jari ToK 58v
Halvari Heikki RBK 60 - Närä Erkki RKK 22
Miettinen Hannu RKK 24 - Hatunen Hannu OBK 29v
Kallio Kari RKK 60 - Autio Matti ToK 0
Niemelä Jouko RBK 31 - Hernesniemi Pekka RKK 60
Laakso Veli-Mikko RKK 5 - Lahtinen Markku OBK 60
Paulin Jyri RKK 18 - Korhonen Ilkka TKS 60
Alaviuhkola Matti ToK 60 - Hälvä Matti RKK 41
Hänninen Juho MSC 60 - Virtanen Olli OBK 53
Leskelä Veikko OBK 14 - Leppikangas Oiva TOK 26v
Kiviaho Tero KoKa 31 - Kaijansaari Simo OBK 60
Erkkilä Jari RBK 27 - Sipola Pekka RBK 60

Toisella pelikierroksella nähtiin kisojen yksi makeimmista ryöstöistä, kun EBK:n Tuomas Komi nousi 10-56 tappioasemasta voittoon Rovaniemen Nguyen Nhu Hungia vastaan. Hung oli iskenyt 10-12 tilanteesta 44 pisteen sarjan, mutta lajipäällikkö Komi ei tästä häkeltynyt vaan kampesi itsensä takaa ohi voittoon.

Aikaisemmin Henri Mäen sarjaa todistanut EBK:n Jukka Kontio oli avaustappionsa jälkeen myös opiskellut hieman sarjantekoa ja iski mukavasti 35 pistettä aloituksesta Kemin Kari Kajannetta vastaan.

2. kierros tulokset
Gröhn Mika RBK 46 - Tunturi Kari OBK 50v
Haataja Heikki OBK 9 - Kylmälä Jyrki OBK 60
Liimatta Auvo OBK 60 - Juola Mika OBK 30
Kangas Markku ToK 6 - Kumpula Jouni RBK 60
Laurinolli Eemeli RBK 47 - Tondi Juha IBK 53v
Komi Tuomas EBK 60 - Nguyen Nhu Hung RBK 56 (Hung 44, tilanteesta 10-12)
Kaikkonen Raimo RKK 42 - Peräntie Esa ToK 58v
Ronkainen Mika RBK 18 - Valkama Jaakko KeMK 60
Asikainen Petri KK-79 31v - Tuomilehto Rauno RBK 15
Heikkinen Juha OBK 41 - Alaluusua Sampo RBK 57v
Kontio Jukka EBK 60 - Kajanne Kari KeMK 23 (Kontio 35, aloituksesta)
Mäki Henri OBK 60 - Koponen Markku HSK 20
Viitala Matti OBK 20 - Laakso Risto RKK 60
Koskinen Arvi OBK 60 - Vuori Matti RKK 9
Korkala Martti RBK 60 - Verho Pekka EBK 18
Hämäläinen Mikko OBK 60 - Pessa Jari ToK 21
Halvari Heikki RBK 60 - Miettinen Hannu RKK 7
Närä Erkki RKK 45 - Hatunen Hannu OBK 60
Kallio Kari RKK 60 - Niemelä Jouko RBK 9
Autio Matti ToK 60 - Hernesniemi Pekka RKK 59
Laakso Veli-Mikko RKK 34 - Paulin Jyri RKK 60
Lahtinen Markku OBK 46 - Korhonen Ilkka TKS 60
Alaviuhkola Matti ToK 41 - Hänninen Juho MSC 60
Hälvä Matti RKK 54 - Virtanen Olli OBK 56v
Leskelä Veikko OBK 9 - Kiviaho Tero KoKa 60
Leppikangas Oiva TOK 43 - Erkkilä Jari RBK 60
Kaijansaari Simo OBK 53 - Sipola Pekka RBK 60

Kolmannella kierroksella kokonaisrankingin voitosta tiukasti taisteleva Helsingin Markku Koponen jätti jo toisen vastustajansa nollille tehden mm. 35 pisteen sarjan Arvi Koskista vastaan. Puhtaalla pelillä Koponen ei kuitenkaan toiselle päivälle päässyt toisen kierroksen tappiosta Henri Mäelle johtuen. RG-piikkipaikkaa niukasti ennen Koposta piti Kokkolan Tero Kiviaho joka jatkoi myös sunnuntaille, vaikkakin hävisi hieman yllättäen jo avauskierroksen ottelunsa Oulun Simo Kaijansaarelle.

3. kierros tulokset
Gröhn Mika RBK 60 - Kylmälä Jyrki OBK 17
Tunturi Kari OBK 60 - Liimatta Auvo OBK 29
Kangas Markku ToK 21 - Komi Tuomas EBK 60
Kumpula Jouni RBK 60 - Tondi Juha IBK 6
Ronkainen Mika RBK 60 - Peräntie Esa ToK 50
Valkama Jaakko KeMK 36 - Asikainen Petri KK-79 60
Heikkinen Juha OBK 33 - Kontio Jukka EBK 42v
Alaluusua Sampo RBK 60 - Mäki Henri OBK 42
Koponen Markku HSK 60 - Koskinen Arvi OBK 0 (Koponen 35)
Laakso Risto RKK 6 - Korkala Martti RBK 60
Hämäläinen Mikko OBK 60 - Halvari Heikki RBK 29
Pessa Jari ToK 60 - Hatunen Hannu OBK 9
Kallio Kari RKK 60 - Hernesniemi Pekka RKK 44
Autio Matti ToK 60 - Lahtinen Markku OBK 42
Paulin Jyri RKK 33 - Alaviuhkola Matti ToK 60
Korhonen Ilkka TKS 30 - Hänninen Juho MSC 60
Virtanen Olli OBK 60 - Leppikangas Oiva TOK 21
Kiviaho Tero KoKa 57v - Sipola Pekka RBK 26
Kaijansaari Simo OBK 60 - Erkkilä Jari RBK 3

Osa neljännen kierroksen otteluista ehdittiin pelaamaan vielä lauantai-iltana. Seitsemän pelaajaa jatkoi puhtaalla pelillä neljännelle kierrokselle; Kari Tunturi OBK, Tuomas Komi EBK, Jouni Kumpula RBK, Sampo Alaluusua RBK, Mikko Hämäläinen OBK, Kari Kallio RKK, Juho Hänninen MSC.

4. kierros tulokset
Gröhn Mika RBK 43v - Kumpula Jouni RBK 40
Tunturi Kari OBK 60 - Komi Tuomas EBK 30
Tondi Juha IBK 60 - Ronkainen Mika RBK 19
Valkama Jaakko KeMK 25 - Alaluusua Sampo RBK 35v
Asikainen Petri KK-79 35 - Kontio Jukka EBK 41v
Mäki Henri OBK 60 - Koskinen Arvi OBK 41
Koponen Markku HSK 60 - Laakso Risto RKK 11
Korkala Martti RBK 60 - Pessa Jari ToK 45
Hämäläinen Mikko OBK 60 - Hatunen Hannu OBK 0
Halvari Heikki RBK 9 - Kallio Kari RKK 60
Autio Matti ToK 14 - Korhonen Ilkka TKS 60
Alaviuhkola Matti ToK 32 - Kiviaho Tero KoKa 60
Hänninen Juho MSC 3 - Kaijansaari Simo OBK 60
Virtanen Olli OBK 60 - Sipola Pekka RBK 0

Viidennen kierroksen alkaessa puhtaalla pelillä oli vielä neljä pelaajaa; RKK:n Kari Kallio, OBK:n Mikko Hämäläinen, OBK:n Kari Tunturi ja RBK:n Sampo Alaluusua. Viidennen kierroksen kuuma kohtaaminen olikin Mikko Hämäläisen ja Kari Kallion välillä joka päättyi Hämäläisen tiukahkoon 60-55 voittoon.

5. kierros tulokset
Gröhn Mika RBK 36 - Komi Tuomas EBK 60
Tunturi Kari OBK 60 - Kumpula Jouni RBK 17
Tondi Juha IBK 54v - Alaluusua Sampo RBK 40
Kontio Jukka EBK 46 - Koponen Markku HSK 60
Mäki Henri OBK 51 - Korkala Martti RBK 60
Hämäläinen Mikko OBK 60 - Kallio Kari RKK 55
Korhonen Ilkka TKS 60 - Virtanen Olli OBK 2
Hänninen Juho MSC 29 - Kiviaho Tero KoKa 60

Kuudennella kierroksella nähtiin kisojen pisin sarja, kun 10x RG-voittaja Martti "Mare" Korkala iski Rovaniemen menestyneimmän biljardipelaajan ja viime vuoden voittajan, Kari "Löpre" Kallion kanveesiin 51 pisteen sarjalla tilanteesta 9-45.

Kovasta ryöstöstä vastasi kuudennella kierroksella jälleen Tuomas Komi joka näytti taas taistelijan luonteensa ollen vaikealla RBK:n pöydällä Juha Tondia vastaan jo 19-55 perässä - nousten sieltä vielä 60-58 voittoon.

6. kierros tulokset
Kaijansaari Simo OBK 60 - Tunturi Kari OBK 17
Komi Tuomas EBK 60 - Tondi Juha IBK 58
Alaluusua Sampo RBK 7 - Koponen Markku HSK 60
Korkala Martti RBK 60 - Kallio Kari RKK 45 (Mare 51 sarja, tilanteesta 9-45 partti)
Hämäläinen Mikko OBK 60 - Kiviaho Tero KoKa 20
Korhonen Ilkka TKS 43 - Kaijansaari Simo OBK 60

Kuudennen kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä jatkoi enää pohjoisen kestomenestyjä OBK:n Mikko Hämäläinen joka kukisti RG-kärki Tero Kiviahon 60-20. Hämäläisen lopetus tuli tyylikkäästi Kiviahon epäonnistuneen käsipallopunaisen jälkeen. Kiviahon valkoinen pussiin punaisen nakilla, päälle kaisa yli keskelle ja punainen kulmaan kaisan nakilla.

Seitsemännellä kierroksella oli mukana enää kuusi pelaajaa. Oulun Biljardikerhon Kari Tunturi voitti Markku Koposen 60-33. Koponen nousi kuitenkin rankingissa ohi Kiviahon piikkipaikalle ennen viimeistä RG-kilpailua.

Martti Korkala jatkoi hyviä otteitaan ja päihitti Tuomas Komin todella selkeästi lukemin 60-8. Myös Mikko Hämäläinen oli tuttuun tapaan tehokkaassa iskussa mitä lähempänä loppupelejä ollaan. Hämäläinen finaaliin puhtaalla pelillä kaataen Simo Kaijansaaren 60-15. Oulun Kaijansaarelle kuitenkin upeasti hyvin pelatun turnauksen päälle neljäs sija, viidenneksi Helsingin Markku Koponen ja kuudenneksi Espoon Tuomas Komi.

7. kierros tulokset
Tunturi Kari OBK 60 - Koponen Markku HSK 33
Komi Tuomas EBK 8 - Korkala Martti RBK 60
Hämäläinen Mikko OBK 60 - Kaijansaari Simo OBK 15

Semifinaalissa Kari "Tuntsa" Tunturi ja Martti "Mare" Korkala taistelivat hienon ottelun. Mare pääsi ottelussa tukevammin partin päälle ja johti ottelua selkeästi. Tilanteessa 58-29 Tunturi sai pussitettua upeasti punaisen keskipussiin kaisan nakilla työntäen kaisan samalla kahdesta vallista toiselle keskipussille, 58-38. Kaisa siitä raakana keskelle 58-44, perään valkoinen kulmapussiin ja punaisen nakilla todella hyvän keskikaisan päälle 58-48. Tunturi latasi nakki mielessään tämän kaisan ohi ja peli jatkui kutkuttavan jännittävänä. Muutama minuutti myöhemmin Tunturin kaisa ylikeskelle koitos menee kireäksi ja jää vastakkaisen keskipussin luukulle josta Marella helppo pallo kuitata tie finaaliin.

8. kierros (semifinaali)
Tunturi Kari OBK 48 - Korkala Martti RBK 60

Oulun Biljardikerhon Mikko Hämäläinen (puhtaalla) sai vastaansa siis Rovaniemen Martti Korkalan. Finaali alkoi n. 17:30 ja oli suorastaan yhtä päätä. Hämäläinen nimittäin aloitti ottelun todella vakuuttavasti ja iski pelin nopeasti poikki. Hieman reilu 10min ja Hämäläinen oli lyönyt taululle 60-0 ja sillä Rovaniemen turnauksen voitto puhtaalla pelillä. Finaali loppui näyttävästi 44 pisteen parttisarjaan jossa suurin osa palloista oli raakoja kaisoja kulmaan tai keskelle.

Finaali
Hämäläinen Mikko OBK 60 - Korkala Martti RBK 0


Kaisa RG16 Rovaniemen Turnaus 2.-3.4.2016 lopputulokset:
1 Hämäläinen Mikko OBK - 8/480
2 Korkala Martti RBK - 7/425
3 Tunturi Kari OBK - 6/415
4 Kaijansaari Simo OBK - 5/368
5 Koponen Markku HSK - 5/353
6 Komi Tuomas EBK - 5/338
7 Kallio Kari RKK - 4/340
8 Korhonen Ilkka TKS - 4/313
9 Kiviaho Tero KoKa - 4/288
10 Alaluusua Sampo RBK - 4/259
11 Tondi Juha IBK - 4/255
12 Mäki Henri OBK - 3/273
13 Gröhn Mika RBK - 3/245
14 Kumpula Jouni RBK - 3/237
15 Virtanen Olli OBK - 3/231
16 Kontio Jukka EBK - 3/224
17 Hänninen Juho MSC - 3/212
18 Alaviuhkola Matti ToK - 2/193
19 Pessa Jari ToK - 2/184
20 Valkama Jaakko KeMK - 2/181
21 Koskinen Arvi OBK - 2/161
22 Halvari Heikki RBK - 2/158
23 Ronkainen Mika RBK - 2/157
24 Asikainen Petri KK-79 - 2/146
24 Sipola Pekka RBK - 2/146
26 Laakso Risto RKK - 2/137
27 Autio Matti ToK - 2/134
28 Hatunen Hannu OBK - 2/98
29 Hernesniemi Pekka RKK - 1/163
30 Lahtinen Markku OBK - 1/148
31 Peräntie Esa ToK - 1/138
32 Liimatta Auvo OBK - 1/136
33 Heikkinen Juha OBK - 1/112
34 Paulin Jyri RKK - 1/111
35 Kylmälä Jyrki OBK - 1/97
36 Leppikangas Oiva TOK - 1/90
36 Erkkilä Jari RBK - 1/90
38 Kangas Markku ToK - 1/83
39 Laurinolli Eemeli RBK - 0/104
40 Hälvä Matti RKK - 0/95
41 Juola Mika OBK - 0/89
42 Nguyen Nhu Hung RBK - 0/75
43 Närä Erkki RKK - 0/67
44 Viitala Matti OBK - 0/62
45 Tuomilehto Rauno RBK - 0/51
46 Kaikkonen Raimo RKK - 0/45
47 Niemelä Jouko RBK - 0/40
48 Laakso Veli-Mikko RKK - 0/39
49 Haataja Heikki OBK - 0/34
50 Miettinen Hannu RKK - 0/31
51 Verho Pekka EBK - 0/30
52 Kajanne Kari KeMK - 0/23
52 Leskelä Veikko OBK - 0/23
54 Vuori Matti RKK - 0/9

Pisimmät sarjat:
51 Martti Korkala RBK
44 Mikko Hämäläinen OBK
44 Nguyen Nhu Hung RBK
35 Jukka Kontio EBK
35 Markku Koponen HSK
33 Henri Mäki OBK