Kouvolan Biljardiklubin Kimmo Raiviosta uusi kaisan RG-voittaja

Joni Ahola
20.3.2016

Kimmo Raivio KouBK pelasi myös Kaisan MM-kilpailuissa vuonna 2013, kun hän pelasi itsensä läpi MM-karsinnoista. Tällä kaudella Raiviolla on hyvä mahdollisuus nousta suoraan RG-listan kautta.
Kimmo Raivio KouBK pelasi myös Kaisan MM-kilpailuissa vuonna 2013, kun hän pelasi itsensä läpi MM-karsinnoista. Tällä kaudella Raiviolla on hyvä mahdollisuus nousta suoraan RG-listan kautta.
RB Openin ja Ravintola Kaisan isäntä Jyri Rautiainen, tulospalvelun kimpussa. Ravintola Kaisassa oli käytettävissä peräti 5 pöytää näitä kisoja varten.
RB Openin ja Ravintola Kaisan isäntä Jyri Rautiainen, tulospalvelun kimpussa. Ravintola Kaisassa oli käytettävissä peräti 5 pöytää näitä kisoja varten.

Kevään suurimpiin kaisakilpailuihin lukeutuva Red Ball Open toi SBIL:n historialle 143. kaisan RG-voittajan, kun kotikaupungin Kimmo Raivio pelasi itsensä turnausvoittoon Kouvolassa. Finaalissa Raivio voitti kokeneen Tampereen Ilkka Korhosen 60-41. Kolmanneksi tuli Lappeenrannan Sami Rokkanen.

Mukavasti 73 pelaajaa osallistui tämän vuoden Red Ball Openiin joka järjestettiin totuttuun tapaan Ravintola Kaisassa ja Kouvolan Biljardiklubilla. 20 vuotisen RB Openin historian aikana mestaruus on jäänyt Kouvolaan vain kerran aikaisemmin kun vuonna 2003 silloin RB:a hetken edustanut Marko Rautiainen voitti kilpailun. Kouvolan Biljardiklubin Kimmo Raivio yllätti monet ja nousi tänä vuonna Red Ball Openin valtiaaksi. Kovaksi pelimieheksi tunnettu Raivio ei ollut urallaan vielä koskaan aikaisemmin ollut RG-kisoissa kolmen parhaan joukossa, mutta nyt hän iski kerralla kultasuoneen.

Kimmo Raivio sai piikin turnauksen kolmannella kierroksella IBK:n Juha Tarvaiselta lauantai-iltana. Sunnuntaina toisen pelipäivän alkaessa vastassa oli rankingin kärkinimiin lukeutuva Markku Koponen (RB voittaja 2010) ja Raivio iski tästä itselleen makoisan 60-49 voiton. Toinen toistaan kovempia pelimiehiä astui vuoron perään Raiviota vastaan, mutta hän raivasi väsymättä kaikki pois tieltään. Viidennellä kierroksella Raivio antoi piikin Tampereen Ilkka Korhoselle 60-44, Tähän perään sitten kuudennessa pelissään Raivio kukisti Lappeenrannan kovaluun Jyrki Ruuskasen (RB voittaja 1998) selkein numeroin 60-17. Seitsemännessä ottelussaan Raivion vastustajaksi asettautui Kotkan Kim Auvinen (RB voittaja 1999) joka sai puolestaan 29-60 tappion. Kahdeksannella kierroksella Raivio voitti upean kevään pelanneen Lappeenrannan Sami Rokkasen 60-42 ja tällä Raivio varmisti uran ensimmäisen finaalipaikkansa. Finaalissa vastaan asettui uudelleen Tampereen Kauppaseuran Ilkka Korhonen. Raivion tie mestaruuteen oli väistämätöntä ja Korhonen kaatui finaalissa 60-41. Voiton myötä Raivio nousi myös tiukasti taistelemaan MM-paikoista sillä RG-listan 32 parasta lunastaa paikan ensi syksynä pelattavaan Kaisan MM-kilpailuun.

Ilkka Korhonen vankisti myös finaalipaikallaan osakkeitaan RG-listalla ja nousi selkeästi RG-listalla 30 parhaan joukkoon. Kolmanneksi RB Openissa tullut Lappeenrannan Sami Rokkanen on noussut kevään huippukilpailujen siivittämänä jo kympin sakkiin RG-listalla. Siinä missä MM-paikoista taistellaan niin kovaa taistelua käydään myös RG-listan kärkisijoista. RG-listan kärjessä on edelleen Kokkolan Tero Kiviaho, mutta heti perässä vain kahden pisteen päässä vaanii kahdet viimeisimmät RG-kisat hieman heikommin pelannut Markku Koponen. Todella upeaa kevättä pelannut Ville Pasanen ei onnistunut RB Openissa kärsittyään piikit upean turnauksen pelanneille Kari Jääskeläiselle ja Sami Rokkaselle, mutta nousi RG-listalla jo kolmanneksi. Neljäntenä RG-listalla on Porvoon Jari Suomalainen joka Kiviahon tapaan ei osallistunut RB Openiin. Viime vuoden RB Open voittaja Tuomas Komi pelasi peräti 13 ottelua peräkkäin RB Openissa tappioitta. Neljä voittoa näissä kisosisa saalistanut Komi kärsi tappiot sunnuntaina Juuso Lakalle ja Jyrki Ruuskaselle, mutta nousi RG-listalla takaisin viiden parhaan joukkoon.

Red Ball Open kilpailuissa on usein yllätyksiä ja mestarit vaihtunut usein. Esim. kahdeksassa edellisessä RB Openin finaalissa on aina ollut eri henkilöt. Tämän vuoden TOP10:ssä erityismaininnat myös seuraaville henkilöille:
- Kari Jääskeläinen MSC, kova voitto mm. RB Open historian menestyneimmästä pelaajasta (Ville Pasanen RB Open voittaja 2004, 2005 ja 2013) ja sijoitus viides.
- Kari Pollari HyvBK, mukavasti viisi voittoa ja kahdeksas sija. Pollari taipui vasta Korhoselle 38-60.
- Joonas Elkharam MSC, yhdeksäs sija kauden ensimmäisestä Kaisan RG-kilpailustaan on Joonaksen paras kilpailu tähän mennessä.

Kaisa RG15 Red Ball Open 19.-20.3.2016 RB / Kouvola lopputulokset:
Sija Nimi Seura Voitot Pisteet
1 Raivio Kimmo KouBK 8 532
2 Korhonen Ilkka TKS 8 565
3 Rokkanen Sami SaiBi 7 492
4 Auvinen Kim KaKa 6 440
5 Jääskeläinen Kari MSC 6 401
6 Ruuskanen Jyrki SaiBi 5 375
7 Mahlio Jari IBK 5 373
8 Pollari Kari HyvBK 5 364
9 Elkharam Joonas MSC 5 362
10 Makkonen Marko CCA 5 356
11 Lakka Juuso RB 4 290
12 Komi Tuomas EBK 4 282
13 Kontio Jukka EBK 4 279
14 Kihlman Markus RB 4 276
15 Tavi Timo SaiBi 4 270
16 Hämäläinen Simo HyvBK 3 275
17 Tuhkanen Arto KLK 3 266
18 Pasanen Ville Ritz 3 259
19 Jokelin Toni KouBK 3 251
20 Mettälä Pasi KK-79 3 247
21 Puuska Kari HBK 3 220
22 Ikonen Aki MSC 3 200
23 Tarvainen Juha IBK 2 229
24 Hakala Kimmo HyvBk 2 203
25 Timonen Jari RB 2 203
26 Koponen Markku HSK 2 202
27 Rantanen Pauli HBK 2 201
28 Pekkala Panu EBK 2 198
29 Stenman Eerik TAK 2 195
30 Kähkönen Janne RB 2 186
31 Vulli Janne TBK 2 182
32 Kosonen Jaakko SaiBi 2 173
33 Verho Pekka EBK 2 171
34 Ahokas Jussi SaiBi 2 165
35 Laine Hannu RB 2 158
36 Chung Keni BK 2 143
37 Laitila Juha HyvBK 1 154
38 Lounamaa Joonas EBK 1 148
39 Hannukkala Jussi HyvBk 1 136
40 Rautiainen Jyri RB 1 135
41 Fontell Lassi KouBK 1 134
42 Sudensalmi Arto SaiBi 1 132
43 Hyvönen Kari KLK 1 132
44 Tainio Jarmo PVK 1 117
45 Oinonen Mikko KLK 1 117
46 Laine Samuli RB 1 111
47 Perä-Rouhu Ari TKS 1 111
48 Yrjölä Teemu BK 1 105
49 Juslin Petja HyvBK 1 100
50 Thoménius Kari HBK 1 99
51 Vanninen Vesa KouBK 1 93
52 Nuutinen Mauno HBK 1 75
53 Sensio Tero KCM 0 108
54 Tondi Juha IBK 0 99
55 Niemelä Juha KouBK 0 85
56 Lähteenmäki Kristian KouBk 0 81
57 Ylisuutari Tommi RB 0 78
58 Ijäs Markku HyvBK 0 77
59 Väyrynen Hannu RBK 0 71
60 Westman Mona EBK 0 71
61 Jarkko Matti MLS 0 59
62 Poikolainen Mika I-HBS 0 59
63 Mikkonen Petri HBK 0 58
64 Nordberg Mika Ritz 0 52
65 Mäkelä Veli-Pekka KaKa 0 51
66 Tainio Tatu Duckpool 0 48
67 Kojo Juha KSBK 0 44
68 Ulmanen Jaakko KaKa 0 43
69 Manninen Vesa KaKa 0 34
70 Pohjanen Jukka SaBik 0 33
71 Pullinen Jyrki KCM 0 24
72 Asikainen Petri KK-79 0 24
73 Kultanen Matti KouBK 0 20

Kilpailujen pisimmät sarjat:
- Ari Perä-Rouhu TKS 39 (2. kierroksen ottelussa KK-79 Petri Asikaista vastaan)
- Hannu Laine RB 39 (1. kierroksen ottelussa RB:n Jyri Rautiaista vastaan)
- Janne Kähkönen RB 38 (2. kierroksen ottelussa KouBK:n Juha Niemelää vastaan)

Kiitos RB! Kiitos Kouvola!

Liitteet