Kimi iski jälleen! Kultakellokilpailujen voitto toista kertaa peräkkäin

Joni Ahola
1.11.2015

Kim Laaksonen saavutti vuoden pelaajan tittelin vuonna 2014. Hänen ilmiömäinen kykynsä biljardikepin äärellä on ihailtavaa kaikissa lajeissa. Poolissa ns. päälajissaan hän on kuulunut jo vuosia Suomen parhaimmistoon saavuttaen useita voittoja ja mitaleja. Sekä Snookerissa että Karassa turkulainen on selvittänyt itsensä myös SM-mitaleille uransa aikana. Kaisasta voittoja on muutama, mutta sitäkin merkittävämpiä sillä näistä on 2x kultakellokilpailu ja 1x Antti Saari eliittikilpailu. Pyramidistakin näytöt ovat mahtavat sillä uran ensimmäinen kilpailu tuotti MM-paikan Lappeenrannan MM-kilpailuihin ja niistäkin lopullinen sijoitus 17.
Kim Laaksonen saavutti vuoden pelaajan tittelin vuonna 2014. Hänen ilmiömäinen kykynsä biljardikepin äärellä on ihailtavaa kaikissa lajeissa. Poolissa ns. päälajissaan hän on kuulunut jo vuosia Suomen parhaimmistoon saavuttaen useita voittoja ja mitaleja. Sekä Snookerissa että Karassa turkulainen on selvittänyt itsensä myös SM-mitaleille uransa aikana. Kaisasta voittoja on muutama, mutta sitäkin merkittävämpiä sillä näistä on 2x kultakellokilpailu ja 1x Antti Saari eliittikilpailu. Pyramidistakin näytöt ovat mahtavat sillä uran ensimmäinen kilpailu tuotti MM-paikan Lappeenrannan MM-kilpailuihin ja niistäkin lopullinen sijoitus 17.

Turun Kim Laaksonen nousi viime vuotiseen tapaan Kouvolan legendaarisen Kultakellokilpailun voittajaksi. Finaalissa kaatui Kuopion Arto Tuhkanen lukemin 60-35. Viime viikolla sekä pyramidin MM-kisojen 17. sijan että Straightpoolin SM-pronssia saavuttaneen Laaksosen kaisakausi on sujunut mallikkaasti sillä ennen Kultakellokilpailua Laaksonen voitti myös Simojoki Openin jossa herra teki 60 pisteen sarjan. Myös Kultakellokilpailujen pisin sarja merkattiin Laaksoselle lukemin 49. Kultakellokilpailujen Top10: 1. Kim Laaksonen TBK 11/660, 2. Arto Tuhkanen KLK 9/597, 3. Kari Kallio RKK 8/571, 4. Marko Lindberg HBS 7/474, 5. Juuso Lakka RB 7/450, 6. Harri Lahtinen P-HBK 6/418, 7. Sami Jokinen TBiK 6/412, 8. Janne Kähkönen RB 6/382, 9. Simo Hämäläinen HyvBK 5/384, 10. Kari Jääskeläinen MSC 5/375

Kultakellokilpailu - Suomen suurin kaisakilpailu - pelattiin jälleen tutulla paikallaan tutussa paikassa. 129 pelaajaa otti osaa pyhäinpäivän viikonloppuna Kouvolan suurtapahtumaan jonka järjestänijä toimivat Kouvolan Biljardiklubi (KouBK), Ravintola Kaisa (Red Ball) ja Kymin Kerho. Suurtapahtuma vaatii suuret järjestelyt ja Kouvola onnistui näissä hienosti. Olosuhteet Kultakellokilpailussa olivat kohdallaan ja tapahtuma oli näin ollen todella onnistunut. Kiitos Kouvola!

Kultakellokilpailu on kaisakauden toinen kansainvälinen kilpailu, johon  osallistui tänä vuonna myös kolme itänaapurimme pelaajaa. Mukana olivat Victor Gnidoy, Kirill Gnidoy ja Oleg Pechinin. Suomalaiset olivat tylyinä pudottaen trion kokonaisuudessaan kahdesta piikistä pihalle. Kahden ensimmäisen kierroksen aikana nähtiin muutama pitkähkö sarjakin. Petri Uusitalo mm. iski Mika Poikolaista vastaan näyttävän 45 pisteen sarjan. Esa Kuokkanen teki 35 pisteen sarjan Eerik Stenmania vastaan ja Kymin kerholla Juha Laitila jätti Janne Pekkolan nollille tehden pelissä 36 pisteen sarjan.

Kolmannella kierroksella Hyvinkään Laitila jatkoi näyttävää peliään ja teki nyt 41 pisteen sarjan Aki Pöyhöstä vastaan. Myös Porin Marko NIeminen iski sarjan kolmannella, kun hän teki 37 pisteen sarjan Helsingin Kari Puuskaa vastaan. Kultakellokilpailujen ensimmäinen pelipäivä on aina kaikille todella raskas koettelemus ja usein monia yllätysvoittoja nähdään juuri kultakellokilpailujen ensimmäisenä pelipäivänä.

Viidennellä kierroksella nähtiin kisojen toinen 45 pisteen sarja, minkä Kouvolan Janne Kähkönen iski Varkauden Harri Riikosta vastaan. 16 parhaan joukkoon vaati turnauksessa vähintään viisi voittoa ja pääsyä vähintään seitsemännelle kierrokselle joissa otteluissa alkoikin olemaan jo kellot panoksena. Kultakellokilpailuissahan kymmenen parasta pelaajaa palkitaan perinteisesti kellolla.

Seitsemännen kierroksen lähtöön huippuottelussa Arto Tuhkanen vs. Pasi Kulmala, Kuopion tehonyrkki jätti Kulmalan tyystin nollille ja näin kaksinkertaiselle kultakellovoittajalle Pastorille kirjattiin kisojen 16. sija. Yhtä tylylle kohtelulle jäi toinen kaksikertainen kultakellovoittaja Markku Koponen joka sai Kimi Laaksoselta kylmää kyytiä 60-3. Laaksonen teki Koposta vastaan kisojen pisimmän sarjan 49 pistettä ja Koponen sijalle 15.

Imatran Janne Stenberg (14.), Lahden Markku Juhanila ja Kuopion Mikko Oinonen (12.) jäivät tappioidensa ja toisen tappio-ottelun heikkojen pisteiden vuoksi niukasti ulos kelloilta. Kaikista niukin pistetappio oli kuitenkin Marko Niemisellä joka jäi vain pisteen päähän kymmenennestä sijasta. Kymmenes sija ja viimeinen kellopalkinto meni kisojen yhdelle yllättäjälle Mikkelin Kari Jääskeläiselle. Paras viiden voiton mies oli Hyvinkään Simo Hämäläinen joka nappasi yhdeksännen sijan.

Kahdeksan parasta pelaajaa selvitti tiensä kahdeksannelle kierrokselle. Arto Tuhkanen ja Kari Kallio kävivät kuuman taistelun jossa molemmat olivat vielä puhtaalla pelillä. Tuhkanen voitti ottelun 60-54. Hämeenlinnan Marko Lindberg pudotti Harru Lahtisen 60-52 ja Juuso Lakka puolestaan Sami Jokisen 60-49. Lahtiselle sijoitus 6. ja Jokiselle 7. Kim Laaksonen puolestaan jatkoi murskajaisiaan ja tiputti Janne Kähkösen 60-3 jättäen Kähkösen sijalle 8.

Viisi pelaajaa oli enää mukana yhdeksännellä kierroksella ja näistä Arto Tuhkanen ja Kim Laaksonen olivat puhtaalla. Tuhkanen pudottikin näyttävästi Kouvolan viimeisen toivon, Juuso Lakan ja näin Lakalle upeasti turnauksen viides sija. Kari Kallio tiputti puolestaan Marko Lindbergin 60-26 joten hallitsevalle kaisan maailmanmestarille Kultakellokilpailujen 4. sija.

Kolmen pelaajan ollessa jäljellä Kim Laaksonen kohtasi Arto Tuhkasen ja Laaksonen voittikin tuon ottelun 60-22. Tämän jälkeen Laaksonen pudotti kisoista Kari Kallion lukemin 60-37 joka tiesi Rovaniemen kaisakuninkaalle kolmatta sijaa. Finaalissa kohtasivat siis Kimi Laaksonen ja Arto Tuhkanen. 20 vuotta sitten kultakellokilpailun voittanut nelinkertainen Suomenmestari ei pystynyt revanssissakaan mitään Turun hurjalle vaan Laaksonen vei finaalin lukemin 60-35 ja uusi viime vuotiseen tapaansa Kultakellokilpailun voiton.

Kaisa RG8 Kultakellokilpailu 31.10.-1.11.2015 Lopputulokset:

1 Laaksonen Kim TBK - 11/660
2 Tuhkanen Arto KLK - 9/597
3 Kallio Kari RKK - 8/571
4 Lindberg Marko HBS - 7/474
5 Lakka Juuso RB - 7/450
6 Lahtinen Harri P-HBK - 6/418
7 Jokinen Sami TBiK - 6/412
8 Kähkönen Janne RB - 6/382
9 Hämäläinen Simo HyvBK - 5/384
10 Jääskeläinen Kari MSC - 5/375
11 Nieminen Marko PBK - 5/374
12 Oinonen Mikko KLK - 5/365
12 Juhanila Markku P-HBK - 5/365
14 Stenberg Janne IK - 5/359
15 Koponen Markku HSK - 5/358
16 Kulmala Pasi HyvBK - 5/352
17 Komi Tuomas EBK - 4/351
18 Saarenpää Ari KouBK - 4/335
19 Stenman Eerik TAK - 4/334
20 Kiviaho Tero KoKa - 4/329
21 Timonen Jari RB - 4/313
22 Pekkola Janne KaKa - 4/286
23 Koppinen Antti HyvBK - 4/242
24 Ruuskanen Jyrki SaiBi - 3/274
25 Ahola Ari KoKa - 3/273
26 Nordblom Aku TBK - 3/271
26 Seppelin Tom HBK - 3/271
28 Mahlio Jari IBK - 3/258
29 Kärnä Matti EBK - 3/256
29 Juoperi Mika TAK - 3/256
31 Lähteenmäki Kristian KouBk - 3/250
32 Väisänen Henri TBK - 3/238
33 Uusitalo Petri HyvBk - 3/220
33 Lepistö Tomi PPK - 3/220
35 Rautiainen Jyri RB - 3/218
36 Rontu Lassi HBS - 3/217
36 Rinkinen Ville TBK - 3/217
38 Riikonen Harri WKS - 3/212
39 Heino Jyrki HSK - 3/209
40 Ijäs Markku HyvBK - 2/220
41 Pasanen Ville Ritz - 2/217
42 Marjamäki Antti TSK - 2/209
43 Huusko Ari Koka - 2/208
44 Kontio Jukka EBK - 2/204
44 Vanninen Vesa KouBK - 2/204
46 Ahokas Jussi SaiBi - 2/200
47 Thoménius Kari HBK - 2/197
48 Koskinen Tomi KoKa - 2/194
49 Horn Teemu MSC - 2/192
50 Tunturi Kari OBK - 2/191
51 Mehtälä Arto OBK - 2/186
52 Auvinen Kim KaKa - 2/182
53 Mettälä Pasi KK-79 - 2/178
53 Korhonen Ilkka TKS - 2/178
55 Muotka Olli HBK - 2/177
56 Kalliomäki Pentti EBK - 2/172
57 Keto Vesa PPK - 2/171
58 Raivio Kimmo KouBK - 2/170
59 Hälvä Matti RKK - 2/169
60 Niemelä Juha KouBK - 2/165
61 Tainio Jarmo PVK - 2/163
61 Heino Riku Ritz - 2/163
63 Laitila Juha HyvBK - 2/158
64 Tondi Juha IBK - 2/154
65 Puuska Kari HBK - 2/151
66 Verho Pekka EBK - 2/135
67 Gynther Mika SeBK - 1/154
67 Pylkkänen Lasse MSC - 1/154
69 Laaksonen Jussi TBK - 1/142
70 Ritari Jouni PVK - 1/137
71 Tarvainen Juha IBK - 1/133
72 Martikainen Klaus IBK - 1/132
72 Ylisuutari Tommi RB - 1/132
72 Hyvärinen Niklas HBK - 1/132
75 Koskinen Arvi OBK - 1/131
76 Pöyhönen Aki KouBK - 1/130
77 Rusi Jukka KK-79 - 1/128
78 Kuokkanen Esa P-HBK - 1/125
79 Virtanen Olli OBK - 1/122
80 Sudensalmi Arto SaiBi - 1/120
81 Pekkala Panu EBK - 1/114
82 Kankare Lasse PVK - 1/108
83 Kaija Jarmo WKS - 1/107
84 Rokkanen Sami SaiBi - 1/100
85 Jarkko Matti MLS - 1/98
86 Pollari Kari HyvBK - 1/97
87 Järvelä Heikki KoKa - 1/85
88 Rantanen Pauli HBK - 1/82
89 Liimatta Auvo OBK - 1/78
90 Majuri Laura KouBK - 1/76
91 Kantanen Juha WKS - 1/73
92 Laatunen Pekka MLS - 1/60
93 Nyman Jarmo JBS - 0/109
94 Häkkinen Juha PPK - 0/81
95 Heinonen Tapio SaBik - 0/80
95 Mäkelä Veli-Pekka KaKa - 0/80
97 Larinen Simo EBK - 0/78
97 Pechinin Oleg Sbill - 0/78
99 Pollari Harri HyvBK - 0/75
100 Juslin Petja HyvBK - 0/74
101 Perä-Rouhu Ari TKS - 0/71
102 Nopea Pekka HBK - 0/67
103 Hannukkala Jussi HyvBk - 0/65
103 Ahlgren Esa PRSK - 0/65
105 Olli Markus RB - 0/63
106 Poikolainen Mika I-HBS - 0/62
107 Asikainen Petri KK-79 - 0/60
108 Forsblom Carl Johan HBK - 0/59
109 Kultanen Matti KouBK - 0/55
110 Tainio Tatu Duckpool - 0/54
110 Fontell Lassi KouBK - 0/54
112 Laine Hannu RB - 0/51
112 Pohjanen Jukka SaBik - 0/51
114 Westman Mona EBK - 0/49
114 Pihlastie Ville I-HBS - 0/49
116 Pyykkö Tero PPK - 0/48
117 Bruun Sami BK - 0/47
118 Heikkilä Joachim PPK - 0/45
118 Repo Juha MLS - 0/45
120 Kangas Jani SeBK - 0/42
121 Aittoniemi Simo KouBK - 0/41
122 Auno Juha ToK - 0/35
123 Käki Lasse KouBK - 0/34
124 Vulli Janne TBK - 0/28
125 Hirvonen Miikka HyvBK - 0/26
126 Gnidoy Victor Sbill - 0/23
127 Ruotsi Pekka PVK - 0/13
128 Gnidoi Kirill Sbill - 0/3
129 Mikkonen Petri HBK - DNS